Rakkauden saari

Mikä tässä Espanjassa suomalaisia viehättää ja miksi me tänne päädymme? Kerron nyt oman tarinani, miksi olen tipahtanut juuri Espanjaan ja miksi ihmeessä Mallorcalle, yhdelle Espanjan visiteeratuimmista ja kalleimmista paikoista.

Tähän aikaan olin Mallorcalla visitante enkä residente, hulvaton eka reissu iskuryhmän kanssa!

Noh... miehen perässähän minä tänne tulin. Kävi ihan se perinteinen, todellinen klassikko. Olin tyttökavereiden kanssa rymylomalla Mallorcalla elokuun helteissä ja kappas vaan, elämääni asteli tumma ja pitkä mies, jolla oli hassu nimi. Cuatro, Neljä, siis numero 4, varsin merkillistä. Enpä totisesti olisi silloisen huolettoman olutlasin äärellä uskonut, että vielä saman vuoden lopussa rustaan yhteistä vuokrasopimusta tämän kovaäänisen ja nauravaisen kikkurapään kanssa.

Love is in the air, ensimmäisiä kuvia yhdessä!
Ranta ja rommi avustivat romanssin synnyssä. 

Vuosia piilossa lymyillyt seikkailunhaluni heräsi ja herra Cuatron kanssa juttu luisti sen verran hyvin, että päädyin suhaamaan koko syksyn Turun ja Palman väliä. Järjetöntä mutta niin ihanan kutkuttavaa! Lentoyhtiö Norwegian hyötyi tästä romanssista. Suurin osa meistä on kokenut hullun ihastumisen tunteen, kun kaikki on satumaista ja elämää katsellaan vaaleanpunaisten rillien läpi. Jos et tätä ole kokenut, toivon totisesti että hullutus osuu mitä pikimmten kohdallesi. Mikään tunne ei ole upeampi kuin järjettömän lailla ihastuminen. Toinen ihminen tuntuu juuri siltä omenanpuolikkaalta, joka elämästäsi on puuttunut. Sait halolla päähän ja suurimmatkin elämän mullistukset tuntuvat pikkujutuilta. Kaikki järjestyy, elämä on ihanaa!

Suhde vakavoitui ja päätin muuttaa Palmaan. Jätin kotikaupunkini, ystävät, osan perheestäni. Antoisa, haastava ja minulle sopiva ja mieluinen ura kiinteistönvälittäjänä Turussa jäi taakseni. Vuokrasin ihanan Portsan puutalokotini, jonka olin juurin saanut remontoitua unelmieni kotipesäksi. Ei tämä siis mikään ihan pikku päätös ollut, aikaisempi elämäni Turussa oli
oikein miellyttävää ja asiat järkevästi raiteillaan.

Päätökseni oli radikaali ja joku voisi luonnehtia sitä myös nopeaksi. Noh, nopeus on ihan normaalia kun on suorasukaisella, rohkealla ja päättäväisellä lappilaisella luonnolla varustettu. Nykyään kun elämä Mallorcalla on arkipäivää, olen varma, että hulluttelevan ulkomaille muuton sijaan fiksu ja filmaattinen Turkuun jääminen olisi saanut minut katumaan asiaa loppuelämäkseni. Parempi on katsoa kuin katua, Suomeen pääsee kyllä takaisin jos koti-ikävä yllättää tai rakkauden roihu sammuu. Muutokset elämässä ovat muutenkin minulle luontaisia: taidan olla onnellisimmillani mullistusten keskellä, uuden jännän äärellä. Paikallaan turvallisesti kelluminen ei ole ollut minun vartalolleni sopivaa koskaan.

Nykyinen koti. Vähän huono kuva lentokoneen ikkunasta
Muuton käytännön asiat sujuivat yllättävänkin helposti. Asiaa helpotti perinpohjainen suunnittelu, en jättänyt viime tinkaan ja kuin ihmeen kaupalla muistin ottaa huomioon myös tylsimmätkin byrokratiakuviot. Kannoin Suomesta pari matkalaukullista vaatteita, kenkiä ja kauneimpia (pieniä ja kevyitä) sisustusjuttujani herra Nelosen vuokrakaksioon. Tämä toistaiseksi ihan mukiin menevä, vanhahko luukku merinäköalalla on edelleen kotimme. Sain varmistuksen uudesta työpaikastani saksalaisessa lentoyhtiössä jo vielä Suomessa asuessani, aloitin lentoemäntäkoulutuksen muutaman kuukauden kuluttua muutostani.

Pikku hiljaa elämä Mallorcalla on asettunut uomiinsa ja koti on tuntunut kodilta jo pitkään. Lomaromanssista on kasvanut tasapainoinen ja iloinen parisuhde, uudet työt rullaavat mukavasti kansainvälisten ja toki nuorempien, mutta samanhenkisten työkavereiden seurassa. Kun aika ajoin Turku-kaipuu iskee, Norwegian lentää edelleen, vain 3 ja puoli tuntia suuntaansa.


Mallorca on uteliaalle fantastinen paikka asua, löydän aina uusia rantoja ja kyliä joihin tutustua. Suomalaiselle luonto on tärkeä, Mallorcan kauneus ei taida jättää ketään kylmäksi. Metsälenkit Suomessa ovat vaihtuneet rantabulevardilla hölkkäilyyn tuulta ja aaltoja kuunnellen sekä merimaisemaa ihastellen. Auto on täällä mahtava mukavuus, naarmuuntuneella Corsalla on taitettu matkaa ympäri saarta korkealta vuoristokylistä kauneimmille, kirkasvetisille paratiisirannoille. Eipä tämä Välimeren ilmastokaan ihan huonoin ole: marraskuulle kestävät rantakelit hellivät ja pakollinen talvi on lyhyt sekä onneksi vähäloskainen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihana kamala IKEA

Välimeren paras työpaikka

Kolmen passin vauva