Unettomuus - parhaat ja paskimmat vinkit
Ihmisellä, joka ei ole kärsinyt unettomuudesta, ei ole aavistustakaan miltä jatkuva valvominen tuntuu ja kuinka se voi pilata koko elämän. Nyt en siis tarkoita sitä, että kerran kuussa nukut 8 tunnin sijasta vain neljä, vaan puhun ihan oikeista, jatkuvista uniongelmista. Niiden vaikutuksesta ajat autolla päin punaisia ja tajuat sen vasta kolme risteystä myöhemmin. Tai silmäsi ovat punaiset aamusta iltaan vaikka et ole ottanut lasiakaan alkoholia kolmeen viikkoon etkä kärsi allergioista. Oma valvomishistoriani alkoi arviolta noin kymmenisen vuotta sitten, samoihin aikoihin kun aloitin täysipäiväisen työelämän opiskelujen jälkeen. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, koska uniongelmat, joille ei ole selkeää syytä, alkavat pikkuhiljaa. Opiskeluaikoina työskennessänni baarimikkona ongelmia ei vielä ollut, koska muistan viikonloppuisin nukkuneeni vaivatta kolmeen asti iltapäivällä. Nykyään valvomiseni menevät aaltoliikkeinä, on parempia ja huonompia kausia. Tätä kirjoittaessani on m...