Viileä Cuevas dels Hams ja lämpöinen Porto Cristo

Retkipostaus! Nyt koronan aikaan Suomesta Mallorcalle turistireissulle ei ole kovin helposti asiaa, mutta kerron kuitenkin jatkoa ajatellen tai vaan nojatuolimatkailuun muutaman viikon takaisesta reissustamme saaren itäpuolelle luolia ihastelemaan. Riemukas, positiivinen yllätys! Kaipasin vaihtelua rantaseikkailuihin ja nämä luolareissut olivat meiltä molemmilta jääneet tekemättä, vaikka saarella olemme jo jonkin aikaa viihtyneet. Kannatti lähteä, lämmin suositus! Tai oikeastaan viileä, luolastossa vallitsi tervetullut raikkaus.

Kierros alkaa tästä! Ja turvallisuus ennen kaikkea.

Alkuperäinen tarkoitus oli mennä tutustumaan samalla seudulla oleviin toisiin luoliin, Cuevas del Drach, mutta koska emme ole varsinaisia kukonlaulun aikaan reissuun lähtijöitä, emme enää mahtuneet sunnuntain viimeiselle kierrokselle. Suuntasimme siis kohti Cuevas dels Hams, joka löytyy ihan vierestä. Meillä ei kummallakaan ollut suuria odotuksia retkikohteestamme, google on täynnä pettyneitä arvosteluja näistä molemmista luolista, kuulemma liian lyhyt kierros eikä mitään erityistä korkeaan hintaan nähden. Päätimme kuitenkin tutkia asian itse, eikä uskoa sokeasti nettikirjoittelijoita. Hams-luoliin oli kalliimpi sisäänpääsy (22 €) kuin Drachin luoliin (16 €). Ajan tasaiset aukioloajat ja hinnat voit tarkistaa netistä: Cuevas dels Hams -kotisivu ja 
Cuevas del Drach -kotisivu. Kannattaa ostaa pääsylippu netistä etukäteen, ettei sit vaan kävis kuten meille.

Palmasta luolille, eli Porto Cristo -nimisen kylän liepeille matkaa autolla noin 50 minuutissa. Thank God meillä toimii taas Corsan ilmastointi. Molempien luolien parkkipaikat ovat isot ja paikka löytyi helposti, vaikka sunnuntaina porukkaa oli paljon liikkeellä. Turistibussiparkkis ammotti tyhjyyttään, syynhän tiedämme. Molempien luolien sisäänkäynnillä on ravintolat, eli evästä voi nauttia ennen tai jälkeen kierroksen. Luoliin ei pääse itsekseen kiertelemään, vaan paikan opas on aina mukana. Porukkamme oli kirjavan kansainvälinen 8 hengen sakki. Kierros alkoi laskeuduttuamme pitkät portaat alas luolan suulle. Lehtipuita ja kalliota, elokuinen helle antoi ihanasti periksi heti alas varjoon päästyämme. 


Ensimmäiseksi meidät ohjattiin sinisillä valoilla stailattuun luolan osaan, siellä tarjoiltiin Mallorcan historiaa hienoisesti sivuava ja luolien löytymisen 1900-luvun alussa esittelevä kuvashow. Luolainfo oli mielenkiintoinen ja sopivan lyhyt. Seuraava show hieman ylempänä luolastossa käsitteli maapallon syntyä. Tämän kertomuksen relevanttiutta en itse oikein ymmärtänyt, mieluummin olisin infonnut itseäni syvällisemmin esimerkiksi saaren historiasta. Mutta tämä on nyt vaan minun oma pieni mielipiteeni ja parannusehdotukseni.

Miljoonien vuosien aikana muodostuneita rakennelmia

Hamsin luolasto on paljon suurempi kuin odotin. Erilaisia saleja on yli kymmenen, jokaisessa pysähdyspaikassa kaiuttimet kertovat tietoiskuja tippukivityylisten muodostelmien synnystä ja luolan eri vaiheista. Kieli-ihmisenä kiinnostaa aina miten opastukset on toteutettu eri kielillä, Hamssissa opas pystyi itse säätämään kaiuttimista tarvittavat kieliversiot porukan tarpeiden mukaan, hirveän näppärää.

Luolien muodostelmat ovat ainakin minun mielestäni ällistyttäviä, jaksan aina ihmetellä luonnon taideteoksia, ei tällaiseen ihmisen mielikuvitus pystyisi koskaan. Erityyliset valoinstallaatiot korostivat tyylillä luolien muotoja ja syvyyttä, asialla ei todellakaan ole ollut aloitteleva valosuunnittelija, täydet pisteet! Luolaston nimi Cuevas dels Hams tarkoittaa katalaaniksi koukkuluolia, nimi selittyy osasta kattomuodostelmia löytyvästä koukkumuodosta, jonka saa aikaan luolan katon läpi tippuvan kosteuden vaihtelu.

Luonnon taide, ihmisen valot.

Gr
ande finalena pääsimme ihmettelemään luolan sisälle muodostunutta järveä, joka heijasti upeasti katon koukut. Järvellä saimme myös komean musiikkiesityksen. Kerrassaan rauhoittavaa. Koko kierrokseen meni noin tunti ja sen aikana saimme paljon enemmän kuin odotin. Eli google-arvostelut saavat minun puolestani nyt painua hiiteen. Cuevas dels Hams on virkistävä ja visuaalisesti hieno elämys, suosittelen ehdottomasti Mallorcan kävijän retkirepertuaariin. Okei, ei ole ihan halvin paikka, mutta järjellä ajatellen tällaisen installaation rakentaminen maan alle luolaan ei ole ihan ilmaista, nielaisen siis kitinäni parin kympin hinnasta.

Järvi luolassa, livenä komeampi kuin kuvissa!

Luolista ajelimme vatsa kuristen Porto Cristoon. Kylä on söpö ja pieni, mutta siellä on peruspalvelut, iso satama, paljon ravintoloita ja kiva ranta. Oikein sopiva jatke luolaretkelle. Söimme paellaa rannan tuntumassa kotisatamaan saapuvia huviveneitä tihrustellen ja sitten painuimme päiväunille hiekkaan aurinkovarjon alle. Ihan rannan tuntumasta löytyi raskaana olevan unelma, jäätelöbaari Zugga, josta sai satumaisen hyvää frozen yogurttia tuoreilla hedelmillä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vallatusta katastrofista ihmisten asunnoksi

Suomen aarteet

Myyttejä lentoemännän työstä